Nurmes' Gymnasium 120 year old

Nurmeksen lukio 120 vuotta

The Guardian: Icelandic language battles threat of 'digital extinction'

Icelandic language battles threat of 'digital extinction'
Iceland’s mother tongue and cultural identity is drowning in an online ocean of English

Unlike most languages, when Icelandic needs a new word it rarely imports one. Instead, enthusiasts coin a new term rooted in the tongue’s ancient Norse past: a neologism that looks, sounds and behaves like Icelandic.

The Icelandic word for computer, for example, is tölva, a marriage of tala, which means number, and völva, prophetess. A web browser is vafri, derived from the verb to wander. Podcast is hlaðvarp, something you “charge” and “throw”.

This makes Icelandic quite special, a language whose complex grammar remains much as it was a millennium ago and whose vocabulary is unadulterated, but which is perfectly comfortable coping with concepts as 21st-century as a touchscreen.

But as old, pure and inventive as it may be, as much as it is key to Icelanders’ sense of national and cultural identity, Icelandic is spoken today by barely 340,000 people - and Siri and Alexa are not among them.

In an age of Facebook, YouTube and Netflix, smartphones, voice recognition and digital personal assistants, the language of the Icelandic sagas – written on calfskin between AD1200 and 1300 – is sinking in an ocean of English.

“It’s called ‘digital minoritisation’,” said Eiríkur Rögnvaldsson, a professor of Icelandic language and linguistics at the University of Iceland. “When a majority language in the real world becomes a minority language in the digital world.”

Secondary school teachers already report 15-year-olds holding whole playground conversations in English, and much younger children tell language specialists they “know what the word is” for something they are being shown on the flashcard, but not in Icelandic.

Because young Icelanders in particular now spend such a large part of their lives in an almost entirely English digital world, said Eiríkur, they are no longer getting the input they need to build a strong base in the grammar and vocabulary of their native tongue. “We may actually be seeing a generation growing up without a proper mother tongue,” he said.

The language has survived major foreign inputs in the past, under Danish rule for example. The impact of English, however, “is unique in scale of impact, intensity of contact, speed of change”, Eiríkur said. “Smartphones didn’t exist 10 years ago. Today almost everyone is in almost full-time contact with English.”

The range and volume of English readily accessible to Icelanders has expanded exponentially, most of it more relevant and more engrossing than ever before, said Iris Edda Nowenstein, a PhD student working with Eiríkur on an exhaustive three-year study of the impact of digital language contact on 5,000 people.

“Once, outside school you’d do sport, learn an instrument, read, watch the same TV, play the same computer games,” she said. “Now on phones, tablets, computers, TVs, there are countless games, films, series, videos, songs. You converse with Google Home or Alexa. All in English.”

English may not be the enemy – in principle, multilingualism is obviously a good thing – but its sheer weight and variety online are overwhelming, Nowenstein said. Nor is Icelandic alone, according to research.

Icelandic’s relatively few speakers are also unusually proficient in English and enthusiastic early adopters of new technology. “The obvious worry is that young people will start to say: ‘Okay, so we can’t use this language abroad. If we’re not using it much in Iceland either, then what’s the point?” Rögnvaldsson asked.

In what amounts to a perfect storm for such a small language, it is also under siege in the real world. The wild north Atlantic island welcomed almost two million foreign visitors last year, four times the 2008 figure, and immigrants now make up 10% of the population, a five-fold increase in two decades.

Mostly EU workers on short-term contracts in fish-processing or tourism, new residents rarely need to master Icelandic, with its three genders, four cases and six verb forms. In the bars, restaurants and shops of downtown Reykjavík, it can be a struggle for locals to get served in their native language.

Online, however, is the biggest concern. Apart from Google – which, mainly because it has an Icelandic engineer, has added Icelandic speech recognition to its Android mobile operating system – the internet giants have no interest in offering Icelandic options for a population the size of Cardiff’s.

“For them, it costs the same to digitally support Icelandic as it does to digitally support French,” Eiríkur said. “Apple, Amazon … If they look at their spreadsheets, they’ll never do it. You can’t make a business case.”

Where Icelandic versions do exist, said Nowenstein, they are not perfect. “You can switch Facebook to Icelandic, but it’s not good at dealing with cases,” she said. “So people get fed up with seeing their names in the wrong grammatical form, and switch back to English.”

Max Naylor, a UK academic also involved in the study, said he had emailed and written to Apple several times but had never received a reply. “We’re not expecting a fully-functioning operating system, but the hope is that they will at least open themselves up to collaboration,” he said.

The Icelandic government is setting aside 450m krónur (£3.1m) a year over the next five years for a language technology fund it hopes will produce open-source materials developers could use, but the challenge – from apps and voice-activated fridges to social media and self-driving cars – is immense.

Icelandic has survived almost unscathed for well over 1,000 years, and few experts worry it will die in the very near future. “It remains the majority, official language of a nation state, of education and government,” Nowenstein said.

“But the concern is that it becomes obsolete in more and more domains, its use restricted, so it’s second best in whole areas of people’s lives. Then you worry about Icelanders understanding much less, for example, of their cultural heritage.”

In the meantime, Naylor said, literacy rates among Icelandic children are falling as their vocabulary shrinks. “You could soon have a situation where Icelanders will be native in neither Icelandic or English,” he said. “When identity is so tied up with language … it’s hard to know what that will mean.”

This article was amended on 27 February 2018 to reflect the fact that Icelandic people are typically referred to by their first name on second mention.

ruočči! mainos vs kul’tuurutiijokas


kauppalehti: Hyggeilyn rajumpi alkukoti on karjalaisessa savupirtissä – sinne tarvitaan takkatossut

note: hyggeillä (tansk. hygge) oleskella ja viettää aikaa kiireettömästi nautiskellen ja tunnelmoiden, vaikkapa kynttilänvalossa hyvästä ruoasta ja juomasta nauttien

Hyggeilyn rajumpi alkukoti on karjalaisessa savupirtissä – sinne tarvitaan takkatossut

Hiihtolomalla Bomballa on kiva olla sisällä takan ääressä, mutta joskus pitää ovikin aukaista.

Takkatulikengät. Pieniä ovat hanget maamme eteläisellä rannikolla. Hiihtolomasesongilla on hakeuduttava pohjoisempaan. Erityisesti Kainuun ja Karjalan alue on suorastaan hukkumassa lumeen. Siellä Pielisen rannalta komeana kansallismaisemaan kohoava ikiaikainen pyhä vuori, Koli, kerää laskettelijat rinteilleen.

Saman järven laidalta, hiihtomatkan päästä Nurmeksen ikiaikaisesta karjalaiskaupungista löytyy Bomba, arkkitehti Vilho Suonmaan suunnittelema, 1970-luvun lopussa valmistunut karjalaistalo. Jättimäinen kolossi uhmaa rakennustaiteen rajoja. Esikuvana toimi luovutettuun Karjalaan kuuluneella Suojärvellä 1800-luvulla rakennettu Bombinin suvun hirsilinna. Matkailualan merkittävimpiä uutisia oli loppusyksystä valmistunut Bomban kylpylähotellin kuuden miljoonan euron remontti. Etenkin kylpylärakennuksen kasvojenkohotus oli merkittävä: nyt Pielisen aallot suorastaan vyöryvät sisään ikkunoista. Talvella näky on vielä komeampi, kun vitivalkea jää ja lumi herättävät halun kääriytyä pehmeisiin loimiin.

Jos Bomba edustaa lönnrotilaista suomalaisuutta ilmeisimmillään, niin myös lapikkaat. Töysän Kenkätehtaan perinne­tietoisesta mallistosta löytyy muun muassa aidot nahkaiset koukkunokat. Hiihtolomalaisen, esimerkiksi Bomban hirsisen rantasaunan takkahuoneessa tunnelmoivan ja sieltä ulos karjahtelevia karhuja katsomaan lähtevän valinta voisi olla lapikkaan ja huopikkaan yhdistelmä, jota Töysä myy Arctips-nimellä. Samalla se palauttaa maailmaa tarpeettomasti pehmentävän tanskalaisen hyggeilytrendin takaisin rajumpaan alkukotoonsa, karjalaiseen savupirttiin.

Pleiččikka VR - Virtual'noi lizäsilmät

silmälasit - lisäsilmät
silmälasit - očkatška

murre seurustelu
Huvittaako savolainen, ymmärrätkö raumalaista? Käykö Karjalan murre parhaiten flirttailuun? Toinen tykkää susta ja toinen miusta

"Suomessa ei ole toistaiseksi tutkittu, miten murre vaikuttaa seurustelusuhteiden solmimiseen. Saksassa on huomattu, että oikea murre voi olla flirttailussa avuksi ja väärä johtaa mahalaskuun. Esimerkiksi Berliinin murretta pitävät vastemielisenä oikeastaan kaikki muut paitsi berliiniläiset."
"Kaiken kukkuraksi nainen päättää samaan syssyyn arvostella myös nuoren miehen murretta."

Pelit: Subnautica

kokeilin kirjoittaa peliarvostelua
fanart: Toni T. Timonen


Unknown Worlds Entertainment

Tieččikka (Steam) : 2018 | Xbox One : tulos 2018 | Pleiččikka 4 : TBA

Subnauticas kizuajan Aurora-kosmoveneh vahingoitui 4546B veziplanietale, kus pidäy sellittä syömiziin, vejen ta muijakkalashirvityksiin ker. Ta kizuai pidäy čugletau meren ale ta kerätä monii ukonkannalmoi materjualua tukikohtua ta čugledusvenehii varoi..

Starin myös kerdou etizis kosmokselazis ket tuli ammoin eččii rohtuo ”Kharaa”-hinguh, min sit kizuajagi suau planietal. Etizet pani planietan karantiinah.

Ostin Subnautican ku se oli vie aigazesvaihies a en kizannu si äijälti ku kiza nyki kovasti miun tieččikal. Tottu miun tieččikku ei ole targotettu kizatieččikakse. A nygöi kiza on aiga vaivatoi..

Miule merenpohja on oigiesti tylgie paikka, ta sikse tämmä kiza oli ylen vägevä kokemus. ”Riuttaselän” iäntely nosti miun selkäkarvat pystyh. Ta sit ”Viikatelevijatanit...

Kiza kuitengi näyttäy gruaffizesti ylen čomal kui muuzikkugi ta iänet ollah vägevät. Videjokizas pagistah angliikse, ta on suomenkielizet tekstat hos se ei ole 100% suomekse...

Toni T. Timonen, puhasjalkan'e nurmekselain'e, popkul'tuururuadai - nörtti

tieččikka – tietsikka, tietokone
pleiččikka – pleitsikka (Nurmeksessa ainaki), pleikkari, PlayStation
videjokiza – videopeli
aigazesvaihies - early accessissa
angliikse – englanniksi
čugletau - sukeltaa
ukonkannalmo - taakka, jonka mies jaksaa kantaa
kosmoveneh – avaruusalus
čugledusvenehii - sukellusaluksia
varoi - varten
etizis - edelläolevista, entisistä
kosmokselazis – avaruuden asukkaista, avaruusolioista, "spacer"
tylgie – vastenmielinen, inhottava, etova, tympeä
puhasjalkan'e – paikkakunnalla syntynyt



note: ensimmäinen versio Kalevalasta - Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista - tuli v.1835...


Tämänpäivän vesiliikennettä Nurmeksessa


Koggi eli yleisesti myös hansalaiva oli 1200-luvulla Hansan käyttöön ottama purjealustyyppi, joka oli suunniteltu Itämeren rahtiliikenteeseen. Syvällä uiva ja tasapohjainen alustyyppi pystyi kuljettamaan entistä suurempia tavaramääriä edeltäjiään turvallisemmin. Ensimmäinen tunnettu maininta koggista on vuodelta 948. Laivatyyppi on mahdollisesti kehitetty Friisinmaalla, Alankomaissa.

Mahdollisesti viikinkien knarri-laivatyypistä vaikutteita saanut limisaumainen koggi oli yleensä noin 20–27 metriä pitkä, ja pystyi kuljettamaan noin 100–200 tonnia rahtia. Miehistö koostui 15–20 miehestä. Aluksessa oli yleensä yksi tai kaksi (harvemmin kolme) raakatakiloitua mastoa. 1200-luvun lopulta lähtien perään saatettiin lisätä ohjauksen helpottamiseksi latinalaistakiloitu mesaanimasto. Jokaisessa mastossa oli yleensä yksi tai korkeintaan kaksi raakapurjetta. Perässä ja keulassa oli korkeat, ampuma-asemia tarjoavat kastellit. Raakatakilan ja runkomuodon vuoksi koggit purjehtivat useimmiten vain myötätuuleen, sillä luoviminen oli hankalaa. Nimitys koggi kuvaa aluksen runkotyyppiä eikä takilaa kuten myöhempinä aikoina oli tapana. Purjeet oli yleensä parkittu lahoamisen estämiseksi. Tämän vuoksi purjeet olivat väriltään punertavia, mutta myös täysin mustia sekä puna-valko- että vihreä-valkoraitaisia purjeita mainitaan tuon ajan käsikirjoituksissa.

Käyttökautensa lopulla 1380-luvulla mainitaan koggeissa jo olleen aseistuksena kanuunoita.

Varhaisia koggeja ohjattiin sivuairolla. Peräsin tuli käyttöön 1200-luvun lopulla. Navigointi tapahtui tuohon aikaan kompassin, paikallistuntemuksen ja merikarttojen avulla. Tuon ajan merikartat olivat yleensä erittäin vajavaisia. Avomerellä koggit eivät yleensä purjehtineet, ja miehistö pyrki välttelemään saaristoja merirosvojen sekä tuntemattomien karikkojen vuoksi.

Koggin merkitys
Koggi oli yleinen Hansan kauppalaivatyyppi yli sadan vuoden ajan. Sillä oli myös sodankäynnin kannalta hyödyllisiä ominaisuuksia, kuten kastellit ja myöhemmin tykkiaseistusta.[4] Vasta 1300-luvun lopulla se joutui alustyyppinä antamaan tietä uudelle, kantavammalle holkki-alustyypille.

Koska koggi pystyi ottamaan suuren määrän lastia ja kulki syvässä, on löydetty mainintoja jopa siitä, että sisämaahan jokien alajuoksulle rakennettuja kaupunkeja olisi siirretty kokonaan meren äärelle.

Kirjoittaja: Juhani Grönhagen

Vedenalaisia arkeologisia tutkimuksia on tehty Suomen sisävesillä huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin merialueilla. Saimaan vesistöalueella on lukuisia kulkureittejä, joita jo muinaisten kulkijoiden on ollut helppo käyttää talvisilla ja kesäisillä pyynti- ja kaupparetkillään. Kivikaudelta alkaen käytettiin Saimaalta Vienanmerelle, Laatokalle ja Pohjanmerelle ulottunutta vesitieverkostoa. Lukuisat esinelöydöt kertovat laajoista kulttuuri- ja kauppayhteyksistä.

Varhaisimpia esihistoriallisia arkeologisilla ym. menetelmillä ajoitettuja liikkumisvälineitä suksia, rekiä ja ruuhia tai veneitä on säilynyt Saimaan alueella vähän. Suurin osa löydöistä on tullut esiin sattumalta soiden kuivausten tai rantojen perkausten yhteydessä.

Saimaalla on tehty vasta muutama vuosi vedenalaista arkeologista tutkimusta, jolla on pyritty paikantamaan hylkyjä ja selvittämään ruuhi-, vene- ja alustyyppejä. Saimaan Purjehdusmuseoyhdistyksen sukeltajat ovat olleet mukana kaikissa Savonlinnan maakuntamuseon ja museoviraston käynnistämissä inventointi- ja tutkimushankkeissa.

Varhaisimmat ruuhi- ja venetyypit
Saimaan alueen metsälammista, pienistä järvistä ja lahden pohjukoista on löytynyt kymmenittäin ruuhia. Keskeisenä ongelmana on ollut niiden luotettava tyyppi- ja ikämääritys. Tutkimusta on hankaloittanut se, että monet ruuhityypit ovat pysyneet rakenteeltaan samoina kivikaudelta tälle vuosisadalle saakka. Usein pohjasta havaitut ruuhet on jätetty syvyyksiin tai vedetty rannoille lahoamaan kun niistä ei ole saunapuiksikaan.

T.J. Itkosen yli 50 vuotta sitten julkaiseman ruuhitutkimuksen jälkeen on saatu runsaasti uutta löytöaineistoa ja tutkimusmenetelmiä, joilla saadaan lisää tietoa vesikulkuneuvojen kehityksestä ja asutushistoriasta esihistoriallisista ajoista lähtien. Aikaisemmin vaikeaksi koettu ikämääritys alkaa olla nykyään pelkkää rutiinia uusilla dendrokronologisilla ajoitusmenetelmillä.

Suomessa tunnetaan noin 60 kalliomaalausta, joista vajaat parikymmentä on löytynyt Etelä-Savosta. Melko yleinen maalauksissa esiintyvä aihe on vene, millä muinaisen metsästäjän on ollut vaivatonta liikkua eräretkillään. Kalliomaalauksissa ja Karjalan kalliopiirroksissa esitetyt venetyypit viittaavat nahkaveneisiin, joista ei ole varmuudella säilynyt arkeologisia löytöjä.

Eräät tutkijat tosin epäilevät, että osa löydetyistä reenjalaksista voisi olla nahkaveneen kölejä. Rekien rekonstruktioehdotukset ovat usein toiminnallisesti epätyydyttäviä. Todennäköistä on, että muinaisessa nahkaveneessä on ollut pohjaa suojaava ja runkoa pituussuunnassa jäykistävä puu. Varhaisin mahdollisesti nahkaveneestä peräisin oleva löytö on Rovaniemen Lehtojärveltä löydetty veistetty hirvenpää, joka on ajoitettu peräti mesoliittiselle ajalle noin 5900 eKr.

Veneen kehityshistoriassa nahkaveneen todennäköinen seuraaja on ns. ompelu- tai nitomistekniikalla valmistettu lautavene sekä sivulaudoilla varustettu haapio.

Itä-Suomesta Saimaan vesistöalueelta ja sen vaikutuspiiristä on toistaiseksi löydetty seitsemän ommeltua venettä, vuonna 1934 Savitaipaleen Hyvikäsjärvestä (museoviraston inv. nr 7967), vuonna 1955 Varkauden Ruokojärvestä (Varkauden museon kokoelmat), vuonna 1976 Rääkkylän Koiralammensuolta (museovirasto 10633, löytö ajoitettu 1100-1200 luvulle), Siilinjärveltä (museovirasto 8131, löytö ajoitettu 1760-luvulle), vuonna 1980 Ilomantsin Mekrijärvestä (museovirasto 0880, ajoitettu 1600-luvulle), vuonna 1984 Puumalan Mammosenjärvestä (ajoitettu 1400-1500 luvulle, Puumalan kunnan kokoelmat, Sahalahden museo) ja vuonna 1991 Kerimäen Luotosenjärvestä (Savonlinnan maakuntamuseon kokoelmat). Rääkkylän, Puumalan ja Kerimäen veneet edustavat lappilaista ommeltekniikkaa.

Historiallisina aikoina Saimaalla on tapahtunut lukuisia muutoksia asutuksen, elinkeinojen ja liikkumissuuntien painopisteissä. Itäraja on siirtynyt moneen kertaan ja sotaväellä on ollut jopa oma sisävesilaivastonsa.

Sotaväen alkukset
Olavinlinnan vieressä sijaitsevaa Riihisaarta kutsuttiin 1550 -luvulla Kavassisaareksi. Saaren rannassa kelluivat linnoituksen veneet ja alukset, joista suurimpia kutsuttiin kavasseiksi. Nimi tarkoitti venettä, jolla pyssymiehiä viedään venäläisiä vastaan tai Savossa myös suurta matkavenettä. Turun linnan päällikkö mainitsee vuonna 1420, että linnalla oli käytössään kavas -nimisiä aluksia, joita saattoi lähettää mm. pidättämään Turun ohi kaupungin privilegioita rikkoen purjehtineita kauppalaivoja. Kyseessä näyttää olevan ikivanhaan ledung -järjestelmään kuulunut kruunun ja kuninkaan tarpeita varten rakennettu ja ylläpidetty vene. Tällaisen julkisen laivalahkon veneen rakentaminen ja ylläpito voitiin ainakin myöhemmin korvata viljaverolla. Olavinlinnalla oli näitä suuria kuljetusveneitä 1550 -luvulla peräti yhdeksän. Tukevarakenteisempia kevyin tykein ja purjein varustettuja kavasseja käytettiin partiointiin ainakin 1570 -luvulla Puru- ja Orivedellä.

Kavassi nimitys poistui merialueilla käytöstä jo 1400 -luvulla, kun sisävesillä mm. Jaakko Teitti käytti vielä vuonna 1556 samaa nimitystä karjalaisten matkaveneistä. Näiden veneiden koosta on varsin vähän tietoja. 1560 -luvulla kerrotaan savolaisten käynnistä Lappeenrannan markkinoilla lästin vetoisella (12 tynnyriä) kavassilla eli matkaveneellä. Merialueiden kavassi lienee alunperin ollut laivalohkon yhden soutukunnan ts 6-8 talonpojan varustama ja ylläpitämä pienempi nopeakulkuinen partioalus. Se korvattiin 1400 -luvun puolivälissä suurella meriveneellä, jonka vetoisuus oli peräti 6-9 lästiä (pienikin lästi oli 12 tynnyriä). Viimeinen maininta näistä merialueiden ampumaveneistä on vuodelta 1510. Olavinlinnalla oli käytössään lisäksi tavallisia savolaisveneitä, jollaveneitä, haapioita ja matkaveneitä.

Pohjoismaiden 25 -vuotisen sodan eli vanhan vihan aikana (1570-1595) Savonlinnassa toimi jonkin aikaa laivaveistämö, jossa valmistettiin erityyppisiä aluksia sotaväen tarpeisiin. Ylipäällikkö Henrik Klaunpoika Horn väheksyi pitkiä ja kapeita savolaisveneitä haluten kantavampia ja paremmin aallokkoa kestäviä saaristolaisveneitä. Turun läänistä tuotiin laivanrakentajia, joiden tuli valmistaa 26 kyynärän pituisia ja 8 kyynärää leveitä (15,60 x4,80 m) haapioita. Tammikuussa 1579 valmistui kahdeksan suurta lotjaa. Purjeilla varustettuja haapioita tai saaristolaisveneitä kuljetettiin vuonna 1579 Lappeelle ja vuonna 1582 uusi erä Vuokselle.

Savo siis oli sisävesilaivaston varustamisaluetta. Käkisalmeen vietiin saaristoveneitä, kavassi- tai matkaveneitä ja haapioita sekä tervaa, hamppua ja purjepalttinaa. Laatokan laivaston tarpeisiin määrättiin valmistettavaksi Savossa ja Viipurin läänissä nopeakulkuisia lotjia ja haapioita. Savon ensimmäinen vesisaha perustettiin kruunun käskystä 1598-1599 Iitlahden Lohikoskelle tai Lieviskänkoskelle, jossa rakennettiin mm. kymmenen lotjaa toimitettavaksi Viipurin sotasatamaan.

Kaarle X Kustaan Venäjänsodan l. ruptuurin aikana (1656-1658) ylipäällikkö Lewenhaupt ryhtyi toimiin sisävesilaivaston aikaansaamiseksi. Saimaan vesistön rantakylien asukkaille annettiin käsky rakentaa 11 lotjaa, jotka sittemmin siirrettiin Savonlinnaan. Näissä 12 m pitkissä, 3,9 m leveissä sekä laidoiltaan 1,2 m korkeissa aluksissa oli kahdeksan airoparia, 17 miestä ja korkeintaan pari pientä tykkiä. Lotjat näyttävät uponneen käyttämättöminä Savonlinnan vesillä 1660-luvulla.

Seuraavan vuosisadan sisävesilaivastojen varustamisesta ja käytöstä on säilynyt runsaasti kirjallista tietoa. Ruotsalaisilla ja venäläisillä oli yhteensä kymmenittäin erityyppisiä aluksia, joista toistaiseksi mahdollisesti ainoana hylkynä on säilynyt Käyhkään kanavan läheltä löytynyt kanavalotja. P.Koistinen on käsitellyt seikkaperäisesti Saimaan sisävesilaivastoja Kavassi IV.ssä olleessa artikkelissaan Saimaan vesisotaa 1788-1790.

Olavinlinnan pohjaetsinnät
Huhtikuun alussa 1991 Savonlinnan maakuntamuseon Saimaa-osasto päätti tehdä pohjaetsintöjä Riihisaaren lähivesillä, Linnanlahdessa ja Mallatsaaren lähistöllä. Etsintä tapahtui maatutkalla jään läpi ja veneestä sekä sukeltamalla jään alle. Viikonlopun aikana sukelletuilta alueilta ei löydetty jäänteitä mahdollisesta linnan sotasatamasta tai upotetuista aluksista. Olavinlinnan, Tallisaaren ja Riihisaaren vierestä kulkevaa laivaväylää on valitettavasti ruopattu 1960-luvulla ja ranta-alueet on kokonaan pengerretty. Tarkistussukelluksia olisi syytä suorittaa vielä Olavinvirran alapuolella Uuraansaaren rantavesissä ja Savonlinnan kaupungin aikoinaan osoittamalla ruoppausjätteiden kaatopaikalla.

Suuret matkaveneet
Ennen varsinaista purjelaivakautta pitkät kuljetusmatkat tehtiin Saimaalla suurilla, kolmi-, neli- tai viisihankaisilla veneillä, jotka oli varustettu kajuutoilla ja purjeilla. Niitä ohjasivat omistajat- ne eivät siis olleet yhtiöaluksia. Tuomiokirjoissa mainitaan näitä suurvenemiehiä vuoteen 1690 mennessä 26, joista 6 Leppävirralta ja Rantasalmelta, 4 Puumalasta ja Sulkavalta sekä 1 Pielavedeltä, Karttulasta, Siilinjärveltä, Kerimäeltä, Säämingistä ja Juvalta. Yksityisten omistamat suurveneet eivät kuitenkaan riittäneet tyydyttämään julkisia kruununhallinnon ja sotaväen tarpeita. Niinpä kruunu velvoitti jo varhain pitäjiä rakennuttamaan ja ylläpitämään pitäjänveneitä virallisten kuljetusten varalle.

Ensimmäinen maininta näistä on vuodelta 1645, jolloin Pieksämäeltä päätettiin hankkia kaikkiaan viisi pitäjänvenettä, joita käytettiin ilmeisen vilkkaasti sotavuosina 1657 ja 1658, mutta sitten käyttö väheni. Niitä ei kuitenkaan luovutettu takaisin kotipitäjiinsä, vaan Savonlinnan käskynhaltija piti veneet linnan hallussa ja "säilöi" ne upoksiin. Tarpeen mukaan niitä sitten kunnostettiin linnan rakennustarpeiden kuljetukseen ja kauppamatkoille. Uusia pitäjänveneitä rakennettiin vielä 1660-luvulla. Niistä ei ole säilynyt tarkempia mitta- tai kantavuustietoja. On kuitenkin mainintoja, että kerimäkeläisten rakennuttaman pitäjänveneen tuli kantaa 20 henkeä, ja rantasalmelaiset päättivät hankkia vuonna 1667 viisilaitaisen veneen.

Historian lähteissä on vähän rakennetietoja varhaisimmista Saimaalla käytössä olleista venetyypeistä. Vero-oppaissa mainitut uiskot ja pitäjänveneet saattavat venetyyppeinä periytyä viikinkiajalta. Myöhemmin varsinkin 1700 -luvulla tavalliset yhteisöjen omistamat kirkkoveneet ovat kehittyneet näistä kahdesta venetyypistä. Uiskot ja pitäjänveneet lienevät olleet samankokoisia, kun Säämingin 30 -soutuinen on ollut peräti 36 m pitkä ja 3,5m leveä. Kirkkoväkeä siihen on mahtunut 120-150 henkeä.

Suuria matkaveneitä ja pitäjänveneitä käytettiin Uudenkaupungin rauhaan saakka pääasiassa Lappeenrantaan suuntautuneilla kauppamatkoilla. Niillä kuljetettiin kaikkea mahdollista, mutta terva oli 1700 -luvun alkupuolelle saakka tärkein vientituote. Vielä 1870 -luvulle saakka valtaosa Saimaan aluskannasta oli varsinaisia purje- ja höyryaluksia pienempiä suurveneiden kaltaisia, soutamalla ja purjein liikkuneita aluksia.

Suuremmat Saimaan alukset
Saimaan rannoilla rakennettiin 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa mm sahatavaran kuljetuksiin runsaasti yksi-, kaksi- tai kolmimastoisia purjelotjia, joista kuuluisimpia ovat Hackmanin kauppahuoneen 11 lotjaa.

Tigerstedtin mukaan nämä "Saimaan purjelotjat olivat 70 jalkaa pitkiä ja 21 jalkaa leveitä. Kantavuus oli 500-1200 redusoitua tolttia, ja mastoissaan, joita oli milloin yksi milloin kaksi, oli niillä mahdollisimman yksinkertainen raakapurje ilman muuta sen kummempaa taklausta. Merkillisintä oli se, että ne useimmin olivat rakennetut limisaumaisiksi vesirajan alapuolelta ja tasasaumaisiksi yläosalta".

Seuraava purjealusten rakennuskausi virisi Krimin sodan loputtua ja Saimaan kanavan valmistuttua. Laivoja oli kahta tyyppiä- Viipurin ja Pietarin liikenteeseen rakennettiin kaljaaseja, meriliikenteeseen kuunareita ja parkkilaivoja. 1870-luvulla Saimaan kaupunkien, Viipurin ja Pietarin välisessä liikenteessä purjehti noin parisataa purjealusta.

Saimaan rannoilla on useita vanhojen alusten hautausmaita, tavallisesti hiukan syrjäisissä lahden pohjukoissa. Esimerkkeinä mainittakoon Taipalsaaren Vitsain lahti, jossa on 6 proomun tai lotjan ja yksi tervahöyryn hylky, Anttolan Harmonlahdelta ja kirkonkylän vesiltä on poisraivattu hiljattain lukuisia hylkyjä, ensimainitusta lahdesta 6 lotjan ja tervahöyryn hylkyä, ja ainakin osa kylän vesiä rumentaneista 11 lotjasta. Vastaavia paikkoja on lisäksi Ristiinan Juurisalmessa (5 kpl), Enonkosken Hevonpään lahdessa ( ainakin 4 kpl) ja Savonlinnan Härkinsalon Väärinsalmessa (4 kpl).

Lähteet ja kirjallisuus
Julkaisemattomat raportit ym

Grönhagen, J. 1985 ja 1988: Ruokolahden hylyn tutkimukset 15.-23.7.1985 ja 27.6.-2.7.1988, Museovirasto, Merihistoriallisen yksikön arkisto, Hylkysaari.
Grönhagen 1991: Valtatien 14 linjauksen vedenalainen pohjainventointi Savonlinnan alueella 1991. -Savonlinnan maakuntamuseon arkisto.
Savonlinnan maakuntamuseon Saimaan alueen hylkyrekisteri.

Autio, E 1981: Karjalan kalliopiirrokset.
Forssell, H. 1983: fynd av sydda Båtar i Finland, Båtar I 1983.
Grönhagen, J.,Konttinen, H. 1988: Tietoa syvyyksistä, hylkytutkimuksen opas, 1988.
Grönhagen, J. 1992: Savonlinnan maakuntamuseon hylkytutkimukset vuonna 1991, Sihti 2.
Grönhagen, J., Koponen, M., Poutiainen, H. 1991: Arkeologiset kenttätutkimukset Etelä-Savossa vuonna 1990, Sihti 1.
Itkonen, T. I. 1942: Suomen ruuhet. Kansatieteellinen arkisto V.SMY.
Jaatinen, T 1988: Lastiveneistä tervahöyryihin- Etelä-Savon lastiliikenteestä Saimaan kanavan avautumisesta I maailmansodan jälkeisiin vuosiin, Kavassi II 1988.
Karttunen, K. I. 1945: Saimaan vesistön höyrylaivaliikenteen 100-vuotishistoria.
Koistinen, P 1991: Saimaan vesisotaa 1788-1790, Kavassi IV 1991.
Konttinen, H. 1992: Kohti syvyyksiä, 1992.
Koponen, L. 1992: Maatutkasta ja järviarkeologiasta, Sihti 2.
Lappalainen, J.T. 1972: Kaarle X Kustaan Venäjän sota v. 1655-1658. - Studia Historica Jyväskyläensia X.
Lindholm, M. ja Meriläinen, J.1992: Dendrokronologinen ajoitusmenetelmä, Sihti 2.
Pekonen, M 1991: Saimaalta Välimerelle ja Amerikkaan-Saimaan ja Kallaveden rannoilla 1800-luvulla rakennettujen purjealusten vaiheita, Kavassi IV 1991.
Pirinen, K. 1982: Savon historia II:1.
Pohjolan-Pirhonen, H. 1973: Olavinlinnan historialliset vaiheet.
Saloheimo, V. 1990: Savon historia II:2.
Saarenheimo, M. 1939: Savonlinnan kaupungin historia.
Toivanen, P. 1979: Lappeenrannan kaupungin historia.
Valtakari, A 1991: Kansanomaisesta laivanrakentamisesta Etelä-Saimaalla 1860-luvulta 1950-luvulle, Kavassi IV 1991.
Vilkuna, K. 1975: Uisko. Historiallinen Arkisto 70.
Vilkuna, K. 1976: Keskiaikainen matka-ja vartiovene. Turun Historiallinen Arkisto 31.

Nurmesian Without a Past

OC Trofim Tsutsune as "The Man Without a Past" (a metal worker from Nurmes) : Karjalan kieli pidäy jälgimäi suaja keräle kielizakonah

Piäkirjutus 7.2.2018
Karjalan kieli pidäy jälgimäi suaja keräle kielizakonah

Karjalan Kielen Seurah tulou silloi tällöi viestilöi, kudamis diivuijah, mintäh meijän kielen stuatussu ei kohene zakonanluajindas? Suammo sežo ohjavoloi, kudamis kehoitetah lobata kieli konstitutsieh libo ainosgi kielizakonah. ”Ihan helpo hommu”, tovendi eräsgi nevvonandai. Kerron tiettäväine, ku olemmo luadinuh moniluguzii ezityksii oigevusministerstvale kielizakondielos da olemmo pidänyh soviettua konstitutsiikomissienke meijän kielen ližiämizes sežo konstitutsieh, no kai ezitykset on kielletty. Mindäh nenga on mennyh? Vastustandah on olendas omat syyt. Meijän muan ruočinkielizen vähembistön johtajat varatah, ku ruočinkielen stuatussu roih huonombi, ku kielizakon libo konstitutsii avatanneh hos vaiku karjalan kielen ližiämizekse niilöih. Heil on liittolazinnu aigamoine joukko virguniekkoi da suurien puolevehien johtajii. Aivengi erähät heis ollah kerrottu, ku hyö varatah Ruočin reaktsiedu, ku ruočinkielizien stuatussu puuttunus riskah ehki teories. Samat poliitikat ei pietä ni minny sidä, ku Ruočis sadointuhanzien suomelazien dieloh ollah oldu vuozikymmenii ihan hoidamattah da ollah vie tänäpiängi. Meijän kielen vastustajien käytetty perustelu on vähimyölleh nagrettavu, konzu ku tuankaldastu perusteluu käytettänys puaksumbah, parluamentan ruado vaigevus huomattavah.
Kolmen jälgimäzen vuvven aigua tilandeh on yhtelläh vähitellen muuttunuh. Kolme pienembiä puolovehtu: vihandat, huralistoliitto da perussuomelazet ollah otettu karjalan kielen stuatusan kohendamine omassah ohjelmah. Sinizien parluamentujoukko on samal nägökannal. Mennyt vuvven kevätkuul sežo Europan Nevvoston ministrukomissii sanoi oman mielen karjalan kielen puoles. Täs tilandehes Karjalan Kielen Seuran halličus piätti omas kerähmös pakkaskuul ottuakseh ajamah meijän kielen ližiämisty kielizakonah. Ližiä energiedy täh ruadoh ollah annettu elvysohjelman todevutandas suadut elämykset. Erähil paikkukunnil on kohtavuttu välinpitämättömäh karjalan kielen opastandan algamizeh. Eräs virguniekku tovesti dieluo tiedämättäh, ku opastustu pidäy hommata muahmuuttailapsile, ga ei karjalazile lapsile. Tämä tiettäväine sanelou ministerstvoin huonos ohjavos, kudamua ei ole kohendettu meijän seuran pakičuksis huolimattah. On yhtelläh selgiedy, ku hos ohjavuo kohendettasgi, paras keino on kielizakonan muuttamine.
Pertti Lampi

Sanmagumon näyttely 22.2. - 15.3.2018

Suomen yokait!

Sellityksii suomelazis miiffuolendolois suomelaz-japouniilain'e yhtezruado-ozuttelu Valgiekosken linnankirjastos 22. tuhuk. - 15. kevätk. 2018

Tulkintoja suomalaisista taruolennoista suomalais-japanilainen yhteistyönäyttely Valkeakosken kirjastossa 22.2. - 15.3.2018
Finland yokai -bot:

čomimmuolleh vagoilii...

Ennen Talvisotaa Suojärveltä: "vagoilemah käyväh pagolazed Veńal da tullah järilleh.(takaisin)"

Ylä-Karjala: Suunta vahvasti eteenpäin & Nurmeslainen delegaatio kävi Kiinassa

Sanmagumo aloittaa uuden vaiheen Yokai-projektissa.

Sanmagumo aloittaa uuden vaiheen Yokai-projektissa.
"Odotamme uusia kuvituksia ja sarjakuvia erityisesti Suomesta ja Japanista, mutta projekti on avoin kenelle tahansa. Sanaa saa siis laittaa eteenpäinkin.
Projekti etenee seuraavissa vaiheissa:
1. Helmikuussa 2018 aloittaa Twitterissä Finland yokai -bot, jossa on aluksi tekstimuodossa tietoa suomalaisista taruolennoista.
2. Vanhoilta ja uusilta Sanmagumon taiteilijoilta ja Twitterin kautta saapuneet kuvat ja sarjakuvat täydentävät vähitellen botin sisältöä kuvitetuksi tietopankiksi suomalaisista taruolennoista. Kielinä ovat suomi ja japani, joten sisällöstä päästään nauttimaan molemmissa maissa. Käännöksiä ja tekstejä lisätään tarvittaessa, esimerkiksi, kun on tulossa kuvitus, josta ei ole vielä japaninkielistä kuvausta. Botin toimintaa kehitetään kokemuksen ja materiaalin karttuessa ja sen on tarkoitus olla pitkäikäinen.
3. Heti alkuvaiheessa mukaan ehtineet kuvitukset esitetään kahdessa osittain yhtäaikaisessa taidenäyttelyssä Suomessa ja Japanissa. Tämä on ensimmäinen tärkeä aikataulutettu tapahtuma.
4. Tulevissa sarjakuvatapahtumissa, kuten Tampere kuplii ja Comic Market julkaistaan kuvituksista ja teksteistä pienimuotoisia kaksikielisiä omakustannelehtiä mahdollisuuksien mukaan. Aika näyttää toteutuksen yksityiskohdat, ja tässä vaiheessa jäädään ensin seuraamaan, kuinka verkkosisältö käynnistyy.
Kuvitusten aiheet
- Japanin pään osallistujat valitsevat jo käännetyistä kuvauksista kiehtovimmat, mutta Suomen pään osallistujat voivat toteuttaa kuvituksia ja sarjakuvia mistä tahansa suomalaisista taruolennoista ja jumaluuksista. Perynne on koonnut Wikipedian avulla kattavan listauksen inspiraatioksemme. Etsi ihmeessä tarvittaessa kirjallisuudesta lisätietoa valitsemastasi olennosta.
- Voit osallistua värillisellä tai harmaasävyisellä kuvituksella tai sarjakuvalyhärillä, jonka lukusuunta on vasemmalta oikealle.
- Voit osallistua niin monella työllä kun haluat. (Näyttelynrakennuksessa ja julkaisuja toimitettaessa saatetaan joutua nostamaan niistä esille vain osa.)
- Huomioi esityspaikka sisällön raakuuden ja eroottisuuden tasossa 
- Koko näyttelyyn tulevilla kuvilla A4. Lähetä sähköpostitse osoitteeseen
- Naputtele viestiin mukaan nimesi tai nimimerkkisi, jota haluat käytettävän sekä mielellään myös verkkoviittaus twitter-tilillesi ja / tai verkkosivulle."

3 sterejotyyppis ruhonrakennet

lövvän ičeni endo-kohas

hylyn suhde

karjalainen: Japanilainen kuvausryhmä löysi kaipaamansa maalaistalon pihapiirin - "Etsimällä etsimme kuvattavia ihmisiä"

Japanilainen kuvausryhmä löysi kaipaamansa maalaistalon pihapiirin - "Etsimällä etsimme kuvattavia ihmisiä"
Armas Härkönen

Japanilaiset Daisuke Semiya ja Masashi Takahashi kuvasivat talvisia maisemia Pohjois-Karjalassa. Oppaana ja tulkkina toimi Jyväskylässä asuva Ayana Palander.

Japanilainen kuvausryhmä on pyörinyt kuluneella viikolla Pohjois-Karjalassa. Kuvauksia on tehty Parppeinvaarassa sekä muun muassa Kolilla, Lieksassa Monolan aitassa, sekä Ilomantsin Mekrijärvellä ja Möhkössä.

- Asialla on Japanin yleisradioyhtiö NHK, ja kuvauksia tehdään Meikyoku - Album -nimistä musiikkiohjelmaa varten. Tässä ohjelmassa esitellään viiden minuutin pätkissä tasokasta musiikkia eri puolilta maailmaa, kuvausryhmän oppaana toiminut jyväskyläläinen toimittaja-koordinaattori Ayana Palander selittää.

Palanderin suosituksesta musiikkiohjelmaan otetaan Sibeliuksen Karelia-sarjaa, Finlandia, ja yllätys yllätys, kansansävelmä Säkkijärven polkka.

- Jean Sibelius teki vaimonsa Ainon kanssa häämatkan Pieliselle vuonna 1892. Ilomantsista ja Lieksasta haimme kuvakulmia Sibeliuksen musiikin taustalle.

Mekrijärven Sissolasta löytyi kuvitukseen sopiva maalaistalon pihapiiri. Kuvauksia tehtiin myös järven jäällä.

- Etsimällä etsimme torstaina Lieksan ja Ilomantsin väliltä kuvattavia ihmisiä, esimerkiksi hiihtäjiä ja kalastajia, mutta oli sen verran pakkanen, että kaikki pysyttelivät sisätiloissa, Ayana Palander harmittelee.

Auringonnousun kuvaus tykkylumisen metsän ympäröimällä Ukko-Kolilla onnistui kuitenkin sitäkin paremmin.

1918 - Nurmes (kauppala) (päiv. 3.2.17)

"Miekkavalassaan Mannerheim lähinnä kehotti eliminoimaan Venäjän Karjalasta Suomeen kohdistuvan bolševikkivaaran, mutta se kannusti silti heimoaktivistien ja Suomessa olevien itäkarjalaisten keskuudessa esitettyjä ajatuksia Itä-Karjalan vapauttamisesta tai liittämisestä Suomeen.
Sisällissodan aikana syntyneestä raja-alueiden turvaamisesta oli syttynyt ensimmäinen heimosota, joka oli surullinen kahden heimokansan taistellessa toisiaan vastaan. Suomalaisvapaaehtoisten tunnuslause oli "Karjalan puolesta", kun taas Karjalan rykmentin tunnuslause oli "Karjalan vapauden puolesta". Kuisman retkikunnan 300:sta taisteluihin osallistuneesta miehestä kaatui 83 eli yli neljännes. Retki epäonnistui käytännössä Ison-Britannian propagandan aiheuttaman heimoristiriidan takia." - WIKI/Vienan retket

karjalainen: Pohjois-Karjala voisi sellisti Jussi Makkosen mielestä olla kansainvälinen kulttuurin kehto

Pohjois-Karjala voisi sellisti Jussi Makkosen mielestä olla kansainvälinen kulttuurin kehto

Hupelin taiteilijaresidenssin tukikonsertti vei Jussi Makkosen, Heikki Turusen ja Esa Ruuttusen Helsingin Lauttasaaren kirkkoon.
Jussi Makkonen odottaa jo Monola-juhlaviikkoja.

Jussi Makkonen sanoo vastoittain päättyneestä koululaiskiertueesta, että ihme tapahtui. Sadoilletuhansille kuulijoille ympäri maailmaa soittaneen sellisti Jussi Makkosen tapa tulkita Sibeliusta löysi klassiselle musiikille uuden yleisön.

karjalainen: Nurmeksessa luennoidaan tiistaina Pohjois-Skandinavian vaellusreiteistä

Tietokirjailija Harri Ahonen luennoi tiistaina 6. päivänä helmikuuta kello 18 Pohjois-Skandinavian vaellusreiteistä Nurmes-talon Hannikaisen salissa.
Ahonen on julkaissut kolme kirjaa pohjoisen Skandinavian vaellusmaisemista. Hän on tamperelainen röntgenhoitaja ja Skandinavian historian ja aatehistorian opiskelija, joka on vaeltanut paljon Pohjois-Skandinavian reiteillä.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ja sen järjestää Nurmeksen kulttuuripalvelut.

karjalainen: Ilomantsista ei ole vieläkään löytynyt kuvattavaa perhettä ulkomaiselle tv-ryhmälle

Suomen osavaltiot