Suomenkarjalaisperheen kehitys

K. Kaipanen ”suurperheitä ei ollut Etelä-Karjalassa vaan Laatokan Karjalasta pohjoiseen ja Savoon”-väitteestä:
”Etelä osassa kannasta ei ollut yllämainittuja yhtiömies juttuja mutta 1800 -1900 luvun alussa kyllä suurprheitä eli samassa talouudessa saattoi asua useampiakin veljeksiä perheineen vanhemmat ja naimattomat sisarukset ja muitakin sukulaisia isäni puolelta Kaipasen suku oli suurperhe 1900 luvun alussa kirkonkirjojen mukaan siellä asui 28 henkeä eivät kaikki asuneet samassa talossa mutta ”pihapiirissä” suurperheillä oli yleensä iso maaomaisuus koska kantatilaa ei ollut jaettu suku oli tärkein ihmisiä yhdistävä asia kannaksella lapset syntyivät sukuun heidät kasvatettiin suvun perinteen mukaisesti ja kun he kuolivat heistä tuli suvunvainajia joita muisteltiin kun nainen avioitui hänen oli sopeuuduttava miehnsä suvun tavoille jaanoppi leensä hallitsi poikiaan ..äitini isä oli ”mäkitupalainen” jossa eli vain ydinperhe lapset avioiduttuaan muuttivat muualle”

Karjalaisiin perheyrityksiin liittyy myös tämmönen:
”Karjalassa oli ennen sotia myös yhtiömuotoisia suurperheitä, jotka omistivat maata ja viljelivät sitä. Niitä verotettiin yhtiömuotoisesti.” – Otavan Iso Tietosanakirja 8, 1966.
Sotien jälkeenkin oli perheitä joissa oli 10 lasta, vanhemmat ja isovanhemmat..

Nykyajan väitteitä:
”Onhan se vähän absurdi tilanne, jos kotoa lähtö venyy ja venyy.” / ”Perinteisesti Suomessa lapset ovat muuttaneet aikaisin kotoa verrattuna Etelä-Eurooppaan. Suomessa on ollut ikään kuin kunnia-asia, että pitää itsenäistyä,” – K. Jokinen, https://yle.fi/uutiset/3-9215706

"Myös syntyvyysluvut näyttävät vielä alhaisimmalta kuin viime vuonna, jolloin syntyi tilastohistoriallisesti vähiten lapsia." https://karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/158750-muun-maan-tyoepaikat-vievaet-porukkaa-pohjois-karjalan-vaeki-vaehentynyt-ennaetysvauhtia
Pohjois-Karjalassa syntyi historiallisen vähän lapsia. https://yle.fi/uutiset/3-8627097

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suurperhe karjalaisessa työyhteisessö (Kalevi Piha 1964)
Liittyy epäsuorasti: karjalainen: Tutkimus: Pohjoiskarjalaiset ovat jaettavissa kolmeen eri joukkoon geenien perusteella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

hunting sword