Karelianismi, termi jota
tiettävästi Yrjö Hirn käytti ensimmäisenä 1939 kuvaamaan
Kalevalan ilmestymisestä alkanutta kiinnostusta Karjalaan, sen
kansaan ja kulttuuriin. Karelianismia innoitti usko Kalevalaan
suomalaisten pyhänä kirjana, Karjalassa syntyneenä aitona
muinaisrunona ja kertomuksena Suomen kansan muinaisuudesta.
Karelianismi ulottui laajasti tieteen ja taiteen alueille. Mielikuvat
kalevalaisesta sankariajasta synnyttivät haaveen suomalaisesta
renessanssista, johon uskoivat niin Akseli Gallén, Jean Sibelius
kuin Eino Leinokin. Karelianismin huippukautta oli
venäläistämispolitiikan leimaaman 1890-luku, jolloin taiteilijat
ja arkkitehdit hakivat vastinetta kalevalaisille mielikuvilleen
Karjalasta. Kuvataiteessa karelianismin ydinainesta oli Gallénin
Kalevala-aiheinen tuotanto, arkkitehtuurissa
hirsihuvila-arkkitehtuuri. Karelianismilla oli tärkeä osa
kansallisromantiikaksi (ks.) kutsutussa, suomalaista tyyliä
etsineessä virtauksessa. Innostus Karjalaan kesti pitkälle yli
vuosisadan vaihteen nationalismiin ja itsenäisyyden aikaisiin
Suur-Suomi haaveisiin yhtyneinä. RK
Kansallisromantiikka, Suomessa
termillä on viitattu 1890-luvulta 1910-luvulle ajoittuvaan kauteen jolloin arkkitehtuurissa, taideteollisuudessa ja kuvataiteessa
esiintyi tietoisia pyrkimyksiä luoda kansallista taidetta.
1800-luvun lopun poliittinen tilanne Suomessa antoi syitä
kansallisen ominaislaadun korostamiseen. Laajemman taustan tälle
ilmiölle loi Euroopassa 1800-luvun loppupuolella yleisesti tunnettu
kiinnostus kansallisten tyylien luomiseen. Tyylin katsottiin voivan
välittää kansallisia symbolisia arvoja, esim. sisältämällä
viittauksia maan historiaan tai luontoon.
Kansallisen arkkitehtuurin aineksiksi
koettiin hyvin erilaisia asioita, joiden alkuperä oli usein lainaa
muista maista. 1890-luvulla karelianismi, johon liittyi käsitys
Kalevalasta aitona kuvauksena suomalaisten muinaiselämästä ja
Karjalasta Kalevalan kotipaikkana, innoitti arkkitehtejä samoin kuin
kuvataiteilijoitakin etsimään aiheita Karjalasta. Karjalan puisesta
rakennusperinteestä ja tekstiiliornamentiikasta etsittiin esikuvia
suomalaiselle puutyylille. Karjalaisia tyylipiirteitä sovellettiin
vapaasti ja naapurimaiden puurakennustyylien piirteisiin
sekoittuneena etenkin 1890-luvun hirsihuvila-arkkitehtuurissa. Myös
muuta kansanomaista rakennusperinnettä sekä kotimaista
kartano-arkkitehtuuria 1700-luvulta tutkittiin. Suomen keskiajan
linnojen ja kirkkojen muotoaiheita ja karua tyyliä käytettiin
hyväksi. Ulkomaisten esikuvien mukaan omasta luonnosta etsittiin
ornamentiikkaan eläin- ja kasviaiheita. Tunnetuimpia esimerkkejä
tästä on arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarisen
suunnittelema Pohjolan talo Helsingissä. Sen vuolukiviornamentit
esittävät mm. käpyjä, kuusenoksia, karhuja ja oravia sekä
kansanrunojen ja -satujen hahmoja. Paikallisten rakennusmateriaalien
etenkin luonnonkiven käyttö liittyi myös aikakauteen
kansainvälisestikin.
Taidekäsityössä tietoisen 'suomalaisen tyylin' luomisen aloitti vuonna 1879 perustettu Suomen Käsityön Ystävät yksinomaisena esikuvanaan Karjalan tekstiilien geometriset koristekuviot. Vuosisadan vaihteessa suomalaiseksi tyyliksi ymmärrettiin omien nuorten taiteilijoiden kuten Eliel Saarisen arkkitehtuuri ja sisustussuunnitelmat ja Axel Gallénin huonekalut ja tekstiili, joissa kansainvälisestä art nouveausta saatuihin vaikutteisiin yhdistyi suomalaisten kasvi- ja eläinornamenttien käyttö. RK
Taidekäsityössä tietoisen 'suomalaisen tyylin' luomisen aloitti vuonna 1879 perustettu Suomen Käsityön Ystävät yksinomaisena esikuvanaan Karjalan tekstiilien geometriset koristekuviot. Vuosisadan vaihteessa suomalaiseksi tyyliksi ymmärrettiin omien nuorten taiteilijoiden kuten Eliel Saarisen arkkitehtuuri ja sisustussuunnitelmat ja Axel Gallénin huonekalut ja tekstiili, joissa kansainvälisestä art nouveausta saatuihin vaikutteisiin yhdistyi suomalaisten kasvi- ja eläinornamenttien käyttö. RK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti