lainauksia taiteen pikkujättiläisestä: karelianismi ja kansallisromantiikka

Karelianismi, termi jota tiettävästi Yrjö Hirn käytti ensimmäisenä 1939 kuvaamaan Kalevalan ilmestymisestä alkanutta kiinnostusta Karjalaan, sen kansaan ja kulttuuriin. Karelianismia innoitti usko Kalevalaan suomalaisten pyhänä kirjana, Karjalassa syntyneenä aitona muinaisrunona ja kertomuksena Suomen kansan muinaisuudesta. Karelianismi ulottui laajasti tieteen ja taiteen alueille. Mielikuvat kalevalaisesta sankariajasta synnyttivät haaveen suomalaisesta renessanssista, johon uskoivat niin Akseli Gallén, Jean Sibelius kuin Eino Leinokin. Karelianismin huippukautta oli venäläistämispolitiikan leimaaman 1890-luku, jolloin taiteilijat ja arkkitehdit hakivat vastinetta kalevalaisille mielikuvilleen Karjalasta. Kuvataiteessa karelianismin ydinainesta oli Gallénin Kalevala-aiheinen tuotanto, arkkitehtuurissa hirsihuvila-arkkitehtuuri. Karelianismilla oli tärkeä osa kansallisromantiikaksi (ks.) kutsutussa, suomalaista tyyliä etsineessä virtauksessa. Innostus Karjalaan kesti pitkälle yli vuosisadan vaihteen nationalismiin ja itsenäisyyden aikaisiin Suur-Suomi haaveisiin yhtyneinä. RK

Kansallisromantiikka, Suomessa termillä on viitattu 1890-luvulta 1910-luvulle ajoittuvaan kauteen jolloin arkkitehtuurissa, taideteollisuudessa ja kuvataiteessa esiintyi tietoisia pyrkimyksiä luoda kansallista taidetta. 1800-luvun lopun poliittinen tilanne Suomessa antoi syitä kansallisen ominaislaadun korostamiseen. Laajemman taustan tälle ilmiölle loi Euroopassa 1800-luvun loppupuolella yleisesti tunnettu kiinnostus kansallisten tyylien luomiseen. Tyylin katsottiin voivan välittää kansallisia symbolisia arvoja, esim. sisältämällä viittauksia maan historiaan tai luontoon.
Kansallisen arkkitehtuurin aineksiksi koettiin hyvin erilaisia asioita, joiden alkuperä oli usein lainaa muista maista. 1890-luvulla karelianismi, johon liittyi käsitys Kalevalasta aitona kuvauksena suomalaisten muinaiselämästä ja Karjalasta Kalevalan kotipaikkana, innoitti arkkitehtejä samoin kuin kuvataiteilijoitakin etsimään aiheita Karjalasta. Karjalan puisesta rakennusperinteestä ja tekstiiliornamentiikasta etsittiin esikuvia suomalaiselle puutyylille. Karjalaisia tyylipiirteitä sovellettiin vapaasti ja naapurimaiden puurakennustyylien piirteisiin sekoittuneena etenkin 1890-luvun hirsihuvila-arkkitehtuurissa. Myös muuta kansanomaista rakennusperinnettä sekä kotimaista kartano-arkkitehtuuria 1700-luvulta tutkittiin. Suomen keskiajan linnojen ja kirkkojen muotoaiheita ja karua tyyliä käytettiin hyväksi. Ulkomaisten esikuvien mukaan omasta luonnosta etsittiin ornamentiikkaan eläin- ja kasviaiheita. Tunnetuimpia esimerkkejä tästä on arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarisen suunnittelema Pohjolan talo Helsingissä. Sen vuolukiviornamentit esittävät mm. käpyjä, kuusenoksia, karhuja ja oravia sekä kansanrunojen ja -satujen hahmoja. Paikallisten rakennusmateriaalien etenkin luonnonkiven käyttö liittyi myös aikakauteen kansainvälisestikin.
Taidekäsityössä tietoisen 'suomalaisen tyylin' luomisen aloitti vuonna 1879 perustettu Suomen Käsityön Ystävät yksinomaisena esikuvanaan Karjalan tekstiilien geometriset koristekuviot. Vuosisadan vaihteessa suomalaiseksi tyyliksi ymmärrettiin omien nuorten taiteilijoiden kuten Eliel Saarisen arkkitehtuuri ja sisustussuunnitelmat ja Axel Gallénin huonekalut ja tekstiili, joissa kansainvälisestä art nouveausta saatuihin vaikutteisiin yhdistyi suomalaisten kasvi- ja eläinornamenttien käyttö. RK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti