Koulunjohtaja Paavo Harakka: (Esitelmä valtakunnallisilla kotiseutupäivillä Valtimolla 8/2001) Karjalan kieli Suomessa

https://www.facebook.com/groups/210633132436820/permalink/738041683029293/

Koulunjohtaja Paavo Harakka: (Esitelmä valtakunnallisilla kotiseutupäivillä
Valtimolla 8/2001) Karjalan kieli Suomessa

Kaunis karjalan kieli helisee vielä Suomessa. Vielä kuulee karjalankielisiä lauluja, sananlaskuja ja sanontoja, mutta taitajat ovat katoamassa. Kasvualusta puuttuu. Karjalan kielellä ei voi asioida eikä sitä opeteta Suomen kouluissa.

Kiinnostus karjalan kieltä kohtaan on kuitenkin viime aikoina lisääntynyt. Se elää varsinkin lauluissa. Siitä esimerkkinä ovat parin viime vuoden aikana julkaistut karjalankieliset äänitteet: Valtimon Lauluryhmä Laulusten äänite ”Ildazil kellot zvon´itah” ja Eero Mäkkelin ”Pajata, pajata, briha!”
Myös kirjallisuutta on jonkin verran ilmestynyt. Allekirjoittanut on toimittanut karjalankielisen tarinakirjan ”Sunduga” 1989 ja karjalankielisen satukirjan ”Tuhkamukki” 1996. Ne on julkaissut Suojärven Pitäjäseura. Manssilan Nuorisoseura Rajakivi on kustantanut ”Utsiitel Pesa Ruotsin paginoi” –kirjan 1992.

Karjalan kieli kuuluu suomalais-ugrilaisten kielten itämerensuomalaisten kieliryhmään, jonka muodostavat viro, suomi, karjala, vepsä, liivi ja vatja.

Näistä karjala on läheisin suomen sukulaiskielistä ja kielessä on kolme päämurretta: varsinaiskarjala, aunus eli livvi ja lyydi. Karjalan kieltä, sen murteita on myös tutkittu eniten. Eri tutkijoiden toimesta on näytteitä tallennettu runsaasti. Tutkimuksen tuloksena on jo julkaistu viisi osaa Karjalan kielen sanakirjaa ja kuudes lienee tulossa lähiaikoina. Kokoaminen alkoi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa jo 1955 ja on siten kestänyt pian 50 vuotta.

Karjalan kielen päämurteita ovat varsinaiskarjala, aunus eli livvi ja lyydi.
Tässä yhteydessä on syytä mainita professori Pertti Virtarannan työ karjalan kielen tutkijana ja tallentajana. Hän teki lukuisia matkoja rajantakaiseen Karjalaan ja Tverin Karjalaan. Hänen julkaisemista teoksista mainittakoon vaikka 1971 ilmestynyt ”Kultarengas korvaan” , johon on tallennettu satuja pohjoisvienalaisten kertomina.

Haluan myös mainita maisteri Matti Jeskasen, joka on toimittanut ”Näytteitä karjalan kielestä I” ja se sisältää tekstejä kolmesta karjalan kielen päämurteesta: 1. varsinaiset karjalaismurteet, 2. Aunukselaismurteet ja 3. Lyydiläismurteet. Kirja on tehty yhteistyössä Joensuun ja Petroskoin ylipistojen kanssa ja toisena toimittajana oli Vladimir Rjagojev Petroskoista.

Karjalan kielen historia
Vanhimmat karjalankieliset ns. tuohikirjoitukset ovat jo 12. vuosisadalta.
Karjalan kieli onkin unkarin jälkeen toiseksi vanhin suomalais-ugrilaisesta kieliperheestä.
Karjalankielisiä sanoja esiintyy mm. Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa 1323 ja Vatjan viidenneksen veroluettelossa v. 1500. Niissä on paikan- ja henkilönimiä karjalankielisinä. Isä meidän -rukous on tiettävästi esiintynyt ensimmäisen kerran jo 1544.

Sanastoa esiintyy ensimmäisen kerran P.S. Pallaksen sanakirjassa, joka julkaistiin 1790-91. Siinä on 273 sanaa käännetty 200 kielelle joukossa myös karjala ja aunus.

Suomalaisista tutkijoista erikoisesti professori ja senaattori Arvid Genets tutki karjalan kieltä. Hän teki matkana Suojärvelle ja sen tuloksena julkaistiin lyhyt kielioppi ja näytteitä sekä 4500 sanasto.
Maisteri E.V. Ahtia keräsi puolestaan 54000 sanalippua 1908-1918. Hänen kirjoittama Karjalan kielioppi julkaistiin 1936

Karjalan kielen tutkijoina kunnostautui myös Eino Leskinen, jonka toimittamana on ilmestynyt useita murrenäytekirjaa. Nimensä tutkijoina ovat murteiden tutkijoina myös Juho Kujola ja R.E. Nirvi edellinen Salmin murteen ja jälkimmäinen Suistamon murteen tutkijana. Vielä kannattaa mainita Heikki Ojansuu ja Iivo Härkönen, joka on julkaissut karjalaisten nimioppaan.

Karjalankielisten lukumäärä Suomessa ennen sotia

Karjalankielisten määrää ei ole Suomessa tieteellisesti tutkittu, joten joudun lukumäärää arvioitaessa perustamaan mielipiteeni muutamaan tosiasiaan.

Suomessa karjalan kieltä, sen murteita puhuttiin ennen sotia. ns. Raja-Karjalan alueella, jonka muodostivat Suojärvi, Salmi, Korpiselkä, Suistamo, Impilahti ja Soanlahti. Lisäksi karjalan kielen murteita käytettiin muutamissa Ilomantsin rajakylässä ja Suomussalmen ja Kuhmon vienalaiskylissä.
Sen sijaan Lappeenrannassa, Etelä-Karjalassa ja Karjalan kannaksella käytetty puhekieli on suomen kielen murretta.

Karjalankielisten määrän selvittämiseksi on lähtökohdaksi otettava Raja-Karjalassa asuneiden ortodoksien määrä, joka vuonna 1939 oli yli 36.000 henkeä.

Raja-Karjalan ortodoksit ovat kanta-asukkaita ja heidän äidinkielenään on ollut karjalan kieli. Jos arvioimme varovaisesti, että 80 prosenttia ortodokseista käytti jokapäiväisenä puhekielenä karjalaa, saadaan Raja-Karjalan karjalankielisten määräksi n. 29.000 henkeä. Kun lukuun lisäämme muutamien karjalankielisien kylien asukkaat ja rajan takaa itsenäisyyden alkuvuosina pakolaisina Suomeen muuttaneet, voidaan täydellä syyllä uskoa, että Suomessa oli talvisodan alkaessa ainakin 33-34.000 henkeä, joiden äidinkieli oli karjalan kieli.

Olisiko mahdollista tieteellisesti laskea perusteellisemmin karjalankielisten määrä, jätän tutkijoiden mietittäväksi. Joka tapauksessa edellä olevat laskelmat perustuvat omakohtaiseen kokemukseen. Esim. Valtimolle muuttaneet siirtokarjalaiset Suojärveltä käyttivät sodan jälkeen puhekielenään karjalan kielen murretta, johon on vähitellen tullut suomenkielisiä sanoja.

Karjalankielisten määrä Suomessa 2001

Selvittääksemme karjalankielisten määrää nykyään voidaan lähtökohdaksi ottaa se, että elossa olevat ennen sotia syntyneet äidinkielenään karjalan kielen oppineet puhuvat karjalan kieltä edelleen. 75-80 vuoden keski-iän perusteella poistuma vuosittain on 1,25-1,30 prosenttia. Näin laskettuna luovutetulla alueella syntyneitä karjalankielisiä on elossa n. 6-7000 henkeä. Lukuun on lisättävä 1940-luvulla ja myöhemmin syntyneet, jotka ovat oppineet äidinkielenään karjalan. Heidän lukumäärän arvioiminen on hankalaa. Uskoisin, että n. 5000 henkeä oppi karjalan kielen. Siten karjalankielisiä olisi Suomessa nykyään 11-12.000 henkeä. Tosin on sanottava, että heistä eivät kaikki välttämättä pysty aktiivisesti keskustelemaan karjalaksi, vaikka ymmärtävätkin puheen. Uskoisin, että kolmannes osaa edelleen tarvittaessa keskustella karjalaksi.

Mainittakoon, että saamenkielisiä on Suomessa vähemmän kuin karjalankielisiä, mutta saamen kielen asema on turvattu lailla.

Missä karjalankieliset asuvat

Raja-Karjalan maatalousväki sijoitettiin 1945 maanhankintalain nojalla Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Savoon, Etelä-Kainuuseen ja osittain Pohjanmaalle.

Suhteellisesti ottaen 4.000 asukkaan Pohjois-Karjalan pohjoisin kunta Valtimo sai eniten karjalankielistä väestöä. Kuntaan muutti sodan jälkeen yli tuhat siirtokarjalaista pääasiassa Suojärveltä ja he puhuivat karjalan kieltä.

Toinen suuri karjalankielisten ryhmä muodostui Suomessa suurimpiin asutuskeskuksiin. Osa muutti suoraan kaupunkeihin ja muuttoliikkeen myötä heitä muutti lisää. Suurimmat keskukset ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Lahti, Jyväskylä, Joensuu, Kotka, Tampere ja Oulu. Esimerkiksi suojärveläisillä on omat seuransa Helsingissä, Lahdessa, Jyväskylässä, Tampereella ja Joensuussa ulkopuolella maatalousväestön sijoituskuntien.

Karjalankielisten määrä väestöstä oli Raja-Karjalassa v. 1939 vielä puolet. Sodan jälkeen uusilla asuinsijoilla karjalankielisten osuus koko alueen väestöstä supistui alle kymmenen prosentin ollen nykyään 2-5 prosentin luokkaa.

Mikä on karjalan kielen tulevaisuus?
Kysymys on mielenkiintoinen. Sitä voisi pohtia puhumisen, kirjoittamisen ja tutkimuksen kannalta. Sitä voisi lähestyä myös kulttuuriperinteen säilyttämisen kannalta. Kansallisen kieliperinnön vaaliminen ja säilyttäminen myös karjalan kielen osalta olisi katsottava yhteiseksi omaisuudeksemme Suomessa. Karjalan kieli on rikastuttanut kansallista kulttuuriamme kansanrunojen ja Kalevalan kautta. Keräsihän Elias Lönnrot suurimmat ainekset Kalevalaan nimenomaan karjalankielisiltä runojen taitajilta.

Saamen kieli ja romaanikieli ovat saavuttaneet tietyn virallisen aseman. Ne ovat myös EU:n kielikorissa säilyttämisen arvoisena vähemmistökielenä. Myös karjalan kieli olisi saatava uhanalaisten kielien säilyttämiskesi jopa Unescon listoille. Silloin meillä karjalankielisillä olisi paremmat taloudelliset mahdollisuudet taistella karjalan kielen puolesta.

Tutkimuksen kannalta katsoen karjalan kielen asema on varsin hyvä Suomessa, kuten jo alkusanoissa totesin. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, yliopistot ja monet aatteelliset yhdistykset harjoittavat karjalan kielen tutkimista. Haluan tuoda vielä kaksi henkilöä, jotka ovat julkaisseet sanakirjan. Kosti Pamilolta on ilmestynyt Karjalan Sivistysseuran kautta kaksi ”Abun´iekkaa”, joissa on lähes tuhat sanaa suomesta karjalaksi ja ”ruotsin” Juha-Lassi Tastin ”Omua tsomua”, joka sisltää 2350 sanaa karjalasta suomeksi.

Sen sijaan miten voisimme pitkittää karjalan kielen säilymistä myös puhuttuna kielenä tavallisten kansalaisten keskuudessa, ei ole ollut kovin näkyvästi eri tahojen intresseissä. Karjalan kieli ei saavuttanut Raja-Karjalassa virallista asemaa, vaikka yli puolet käytti puhekielenä karjalaa. Se ei sopinut itsenäistyneen Suomen intresseihin. Toisaalta ei Raja-Karjalan väestö itsekään osannut vaatia karjalan kielen tunnustamista. Sitä pidettiin ikään kuin rahvaan kielenä ja suomalaiset käsittivät sen suomen kielen yhdeksi murteeksi. Ortodoksinen kirkkokaan ei liiemmälti puhunut karjalan kielen puolesta. Etsikkoaika valui näin ollen hukkaan.

Onneksi rajan takana Karjalan tasavallassa on karjalankielinen väki herännyt. Siellä on karjalaa esitetty toiseksi viralliseksi kieleksi venäjän rinnalle. Viimeksi äänestyksessä hanke kaatui äänin 12-10. Ponnisteluja kuitenkin jatketaan. Sieltä löytyykin vielä karjalankielistä väestöä eri arvioiden mukaan 50.-60.000 henkeä.

Karjalan tasavallassa yritetään karjalan kieltä virallistaa kahtena murteena. Se voi muodostuakin kompastuskiveksi. Mielestäni olisikin syytä vakavasti miettiä yhden karjalan kielen laatimista. Mukaan tulisi ottaa myös Tverin alue, jossa asuu Suomesta 1600-luvulla pakoon muuttaneiden jälkeläisiä. Tarkkaa lukumäärää ei ole toistaiseksi voitu laskea, mutta arviot alueen karjalankielisten määrästä vaihtelee 60.000:stä aina 100.000:een asti.
Suomen karjalankielisen väestön onkin syytä tukea kaikin voimin kielipyrkimyksiä Karjalan tasavallassa.

Karjalan Kielen Seura perustettiin 1995
Suomen karjalankieliset perustivat oman Karjalan Kielen Seura ry:n vuonna 1995 Joensuussa. Seuran tarkoituksena on lisätä kiinnostusta karjalan kieleen sekä tukea kaikkea karjalan kielen säilyttämiseen ja kehittämiseen tähtäävää tutkimus- ja julkaisutoimintaa, opiskelua, harrastamista ja luovaa ilmaisua.
Seura onkin järjestänyt kurssitoimintaa. Yhteistyössä ovat olleet mukana mm. Karjalan Liitto ja Valamon kansanopisto. Myös monet kansalaisopistot ja kansalaisjärjestöt ovat ryhtyneet järjestämään kielikursseja ja –kerhoja. Karjalan kielen kurssi voidaan ottaa peruskoulun yläasteen kurssiksikin. Valtimolla on opetussuunnitelmassa mukana karjalan kieli. Lapsille on järjestetty tutustumismahdollisuus karjalan kieleen ja varsinkin yhteisissä tilaisuuksissa on Kirkonkylän koulun lapset esittäneet osan ohjelmista karjalaksi.
Karjalan kielen säilyttämisessä ja elvyttämisessä Suomessa ovat avainasemassa kielestä kiinnostuneet taitajat. Tavoitteita tulisi asettaa ja niihin pyrkiä kaikin keinoin.
Lopuksi yhteenvetona toteaisin, että karjalan kieli on uhattuna. Sen vuoksi nyt tarvittaisiin kaikki hyvät voimaan taistelemaan sen säilyttämisen ja elvyttämisen puolesta. Kun kieli katoaa, katoaa kansakin. Käyttämällä omaa kaunista karjalan kieltä, säilytämme paremmin tietoisuudessa myös oman kulttuurimme silla ”kulttuuri elää kielessä”.
- Olloh burbetannat l´ibo sokkien pezennät: pagize kai omal kielel. Omua elä prakuitse!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SCP-113 trap

  SCP-113 https://scp-wiki.wikidot.com/scp-113 in this comic, I tried comic page layout of belgian comic magazine